~Nykyhetki, NewYork, 2014~

 Cathrine Shadowcall sulki kirjan ja palautui nykyhetkeen. Lukeminen oli hänelle enemmän kuin ajanviete. Hän luki joka päivä. Lukiessaan hän uppoutui täysin omaan maailmaansa. Hänen veljensä, Jay Shadowcall luki myös, eikä Jay seurannut isänsä jalanjälkiä ja ollut aloittanut opiskeluaan lakimieheksi.
Cathrinen äiti, Corienne Shadowcall harrasti tennistä. Hän kävi pelaamassa sitä joka perjantai, ja hänellä oli harjoitukset joka viikon tiistaina. Cathrine vietti siis suurimman osan ajastaan yksin tai veljensä kanssa, ja useimmiten hän käytti aikansa lukemiseen.
Cathrine ei muistuttanut veljeään, joka näytti aivan hänen isältään. Hän oli perinyt äitinsä siniset silmät ja nenänvartta koristavat kesakot. Hän oli ikäisekseen lyhyt ja käytti Conversen tennareita, siinä missä muutkin hänen ikäisensä nuoret.
Hänen veljellään oli suklaanruskeat hiukset, ja se oli yksi niistä piirteistä, joita Cathrine veljessään rakasti. Mutta Jay oli oikea maanvaiva sille päälle sattuessaan.
" Hei sisko, piipahdan pikaiseen kirjastolla." Jay käveli hänen huoneeseensa vetäen pilottia ylleen.
Cathrine laski kirjan sylistään ja katsoi veljeään tiedän kyllä sinun tekosyysi välttyä kotitöiltä- ilmeellään.
" Sinun tiskivuorosi."
Jay pysähtyi ja niiskautti kuin viisivuotias. " Tämän kerran, jooko? Voin sitten pestä astiat sinun tiskivuorollasi."
Cathrine nojasi käsiinsä ja huitaisi hiuksen pois silmiltään. " Ei, se on sinun vuorosi."
Jay pörrötti siskonsa hiuksia ja virnisti. " Älä viitsi olla tuollainen sydämenmurtaja, Cathrine. Mitä väliä sillä on, onko minun vuoroni vai ei. Perheenjäsenten kuuluu auttaa toisiaan."
Cathrine huokaisi ja nyökkäsi. Jay sulki takkinsa vetoketjun ja laski alakertaan kaidetta pitkin.
Vihdoinkin hän sai olla rauhassa. Hän avasi kirjan siltä sivulta minne oli sen jättänyt.
Kirja kertoi kolmesta noidasta, jotka kuulemma elivät ikuisesti. Olisi kiva nähdä ne noidat, Cathrine ajatteli ivallisesti, voisivat taikoa Jayn nahkiaiseksi. Se vasta olisikin näky. Kirja oli vasta ilmestynyt, mutta takakannessa kerrottiin, että alkuperäispainos oli myyty huutokaupassa kolmella sadalla dollarilla. Kallis kirja.
" Mitäs luet?"
Cathrine säpsähti ja pudotti kirjan lattialle. Jay.
" Sinun piti mennä kirjastoon."
Jay nosti kirjan lattialta. "Kolmen mustan noidan taru. Nuo noidat näyttävät aivan perunoilta."
Cathrine tuhahti puolittaen nauraen. " Eivätkä näytä."
" Olet oikeassa. Keskimmäinen näyttääkin tarkemmin katsoen oravalta. Niin, piti. Mutten mennyt."
" Miksi?"
Jay selasi kirjaa. " Ajattelin viedä sinut kaupungille. Vaikka kahvilaan tai ostarille."
Cathrine ponkaisi ylös sängystä. " En lähde mihinkään perjantai aamuna. Kellokin on vasta puoli kymmenen", hän lisäsi sanojensa vakuudeksi.
" Hyvä on. Saanko lukea tämän?"
" Miksi haluaisit?"
Jay naputteli kirjan kantta. " Mielenkiinnosta. Ajattelin perehtyä tarkemmin aiheeseen noita, koska tarvitsen tietoa siitä. "
"Mitä ihmettä sinä oikein höpiset, Jay."
" Asun saman katon alla semmoisen kanssa."
Kesti hetken, ennenkuin Cathrine tajusi, mitä Jay tarkoitti. " Jaa. Mitäs käytät peiliä, ruusunen."
Jay nauroi ja käänsi kirjan takakannen esiin.
" Ihan oikeasti, sisko. Minua alkoi kiinnostaa. Anna minun lukea tämä kirja, ennenkuin äiti tulee hallilta ja ennenkuin isä herää."
" Jay!"
Jay näytti aidosti säikähtäneeltä." Mitä?"
"Isä! Hänen työpäivänsä alkoi tunti sitten!"
He ryntäsivät alakertaan huutaen isänsä nimeä. Jonathan Shadowcall nukkui puolittaen yöpöytänsä päällä kuorsaten.
" Isä, isä herää! Herätys!" he ravistelivat isäänsä, joka nousi istumaan hieroen silmiään.
" Mitä... on perjantai, eikö saa nuk..." Jonathan vaikeni. Väri hävisi hänen kasvoiltaan.
" Ups."
Cathrine ja Jay kohahtivat ja Jay löi kädellä otsaansa." Ups?"
Jonathan nyökkäsi ja vaipui sänkynsä pohjalle." Siinä meni sitten sekin työ. Ei auta muu kuin ruveta syynäämään lehtien ilmoituspalstoja. Kiitos lapset."
Catherine istui sängyn reunalle ja sytytti yövalon. " Olet mahdoton, isä. Jo kolmas aamu putkeen."
" Olen haka tässä."
"Olet. Millaista työtä ajattelit, jos- jos et enää onnistu myöhästymään?"
" Lakimies on nimeni, muttei työni. Enää. Ajattelin arkkitehtia tai rakennusinsinööriä."
Jay nyökytteli innostuneesti. " Voisit suunnitella keskustaan uuden kirjaston, jossa olisi kaksinkertainen,ei, nelinkertainen määrä kirjahyllyjä! Se olisi suurenmoista."
Catherine nousi ylös ja käveli ovelle. "Jay, saat lukea sen kirjan. Annetaan isän selvitellä tämä sotku, sitten keitän meille kupit kahvia ja alamme porukalla etsiä isälle uutta kutsumusta.

~ PELON KIRJA ~

                         "Tervehdys, te yössä salatyössä hääräilevät mustat noidat. Mikä on työn alla?
                         "Nimetön teko."
                             William Shakespeare: Macbeth, 1884.
                                                  
                                                                  Epilogi

Kolmen mustan noidan metsä sijaitsi aivan länsimuurien tuntumassa, ritarikunnan ulottumattomissa. Tämä metsä erotti toisistaan kaksi valtakuntaa, Edeniksen ja Kharybdissin. Valtakunnat olivat sodassa keskenään. Sota oli jatkunut kaksisataa vuotta, ja se oli verinen ja traaginen. Monia asukkaita kuoli taistellessaan tai paetessaan.
Asukkaat turvautuivat ritareihin. Näitä ritareita kutsuttiin myös Ilmestyksiksi, ja nimi juonsi alkuperänsä siitä, kun ritarit ikäänkuin ilmestyivät taistelun tuoksinnassa tai hädän hetkellä. Heitä oli kokonainen tuhat peltipukuun sonnustautunutta miestä, jotka huitoivat taidokkaasti miekoillaan ja sapeleillaan; he olivat saaneet vuosia kestäneen koulutuksen, joka myös koitui valtakuntien kohtaloksi.
Ritarit olivat keskenään niin tasavertaisia, ettei kumpikaan valtakunnista saanut tahtomaansa voittoa.
Niiden loisto himmeni ajan saatossa, ja kumpikin hiljeni jättäen jälkeensä vain hiipuvat liekit ja savuavat rauniot.
Ritareiden jälkeläiset jakaantuivat kolmeen heimoon; Edeniksen sisarkunta, joka koostui Edeniksen jälkeläisistä, Kharybdissin veljeskunta ja Ilmestysten kasti, jossa oli vielä pari elävää ritaria. Kansat eivät sotineet koskaan. He olivat sinetöineet sopimuksen, jonka mukaan sotakirveet oli haudattu ikuisesti, ja jos kukaan lietsoisi sotaa tai edes puhuisi siitä joutuisi häädetyksi tai tapetuksi.
Sitten kaikki muuttui. Jokaiseen heimoon ilmestyi noita.
Noitiin suhtauduttiin aluksi epäluuloisesti. Mutta sitten he alkoivat esitellä taikojaan, ja ihmiset innostuivat suuresti. Noidat olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin, joiden huppu peitti heidän kasvonsa kokonaan. Silloin tällöin jotakuta ihmisistä onnisti ja hän saattoi nähdä vilahduksen viisaista silmistä.
Vuoden, parin päästä noidat olivat kuin keitä tahansa asukkaita, mitä nyt heihin vähän luotiin ihastuneita katseita, ja laskiämpäreitä varottiin visusti heittämättä heidän niskoihinsa. Heiltä ei peritty vuokraa ja he saivat yöpyä jokaisessa kievarissa johon he sattuivat ikinään saapumaan, lisäksi he saivat kymmenen rupiaa joka viikko kiitokseksi siitä, että vanhat eukot oppivat heiltä ennustamista ja siitä että lapset saivat iloa heidän kauniista taioistaan.
Mutta voi; tiedättehän toki kuinka noidille tarinoissa ja saduissa käy. He saavat opetuksen ja tietenkin: ovat läpeensä pahoja. Niin nämäkin noidat olivat. Heidän nimensä olivat Rubeth, Carma ja Elegarm. He toivat kylään ruton. Taudin, jolta ei voinut välttyä tai parantua.
Kauhuissaan ihmiset häätivät heidät metsään, jota alettiin kutsumaan Kolmen mustan noidan metsäksi. Siellä noidat tekivät pahoja taikojaan öisin. Heillä oli suuri hiidenpata, kultahiuksisen lapsen hiuksia, sammakon koipia ja kaikkea, mitä taikoihin tarvittin. Noidat olivat vanhoja ja rupisia ällöttäviä eukkoja jotka elivät ikuisesti.
Niin tänäkin päivänä. Jossain on kirja, joka kertoo heidän elämästään. Siinä ovat heidän kaikki taikansa. Tarvitaan vain joku, joka lukee kirjan
-ja täten päästää pahat taiat valloilleen.